maanantai 28. joulukuuta 2015

Aaahhahhhaaa

Iltaa!

Joulunpyhät on vietetty ja välipäiviä tässä vietellään. Päivistä ollaan ihan sekaisin, kun kaverikin sai kerrankin lomaviikon, eikä päivistä tai kellosta tarvitse huolehtia. "Päivä"unia otetaan monta kertaa päivässä ja kotikollareissa haahuillaan konvehtirasioiden ja soffan väliä.

Korttiasiat on ollut kyllä kovan takana, omatkin joulukortit sain kun sainkin tehtyä. Toki siten, että ne käytiin itse pudottamassa postilaatikoihin, postin aikataulut olivat tälle maakarille vähän turhan optimistisia... ;) Nyt tänään - kuin ihmeen kaupalla innostuin tekemään kortin. Aloittaa piti leimattomalla kuvalla, että saisi nopeasti nähdä kätensä jälkeä, mutta oikeastaan siitä innostuinkin, kun malli oli simppeli. Siitä lisää myöhemmin, nyt alkaa armoton joulukorttinäyttely. Ajattelin aloittaa näillä huumorijoulukorteilla...



Idea ei näihin kortteihin suinkaan ole oma. Paperinauhassa oli hyvin samalla kaavalla tehty kortti ja mun mielestä oli hurjan hauskaa tehdä vähän vitsikkäitäkin joulukortteja. Eihän kaikkien korttien tarvitse ollakaan enkeleitä ja tonttuja. Tämmösiä ei toki sovi kaikille lähettää, mutta onneksi saajiakin on monenlaisia. 



Askarteluillassa ideoitiin hauskoja huumorikortteja ja sen seurauksena ostin tämän Artin naisen. Kotona jo vähän kaduttikin, kun katsoin leimakuvaa. Ei taida olla monia, joille uskaltaa tällaisen kuvan laittaa. Parhaalla ystävälläni on kyllä niin pettämätön huumori mun huonojen vitsien suhteen, että hänelle uskalsin kortin laittaa. Lisäksi kun ystävä on hoikkaa sorttia, ei tule epäilystä, että kortin kuvalla vihjattaisiin saajaan - tässä tapauksessa enemmänkin antajaan.


Tämmösiä hassutuksia tällä kertaa, ens kerralla jotain muuta! 
Kuullaan! 

Satu








5 kommenttia:

  1. Hehheh... =) Kovasti voi samaistua molempiin leideihin, tällä hetkellä varsinkin tuohon alempaan. Nämä ovat ihanan raikkaita, taustat ja paidat ja värit tosi jep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, alimpaan pystyy hyvin samaistua nyt. Ja tuohon "stressin" huutajaan jouluun saakka, eli voisiko sanoa, että taiteilijan tunteet on tuotu paperille.. Eho eho :D

      Poista
  2. Voi hyvänen aika miten ihanta kortit. :D
    Vahigossa eksyin tänne sivuille.

    VastaaPoista
  3. Voi hyvänen aika miten ihanta kortit. :D
    Vahigossa eksyin tänne sivuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirpa! Kiva, kun eksyit. Eksy toistekin!! ;)

      Poista