Blogin synttärit oli ja meni 21.8. Tuo suuri 1-vuotispäivä! Olin tyystin unohtanut suuren merkkipäivän. Muutenkin on ollut vähän hiljaiseloa blogin puolella, töiden alkaminen on antanut muuta ajateltevaa, ja jossei muuta niin väsyä! Nyt alkaa pikku hiljaa tottua taas työn tekoon ja työpaikalla oleminen on alannut tulla tutuksi. Joitain kortteja olen kuitenkin tehnyt tänä aikana.
Tämä kortti meni työparilleni Kaisalle, jolla oli synttärit samoihin aikoihin koulujen alkamisen kanssa. Lisäksi halusin kertoa Kaisalle, miten iloinen olen siitä, että saan toimia Kaisan kanssa ykkösluokan veturina. Vai olisko Kaisa veturi ja minä joku perävaunun peräänkatsoja! =D Oikeen Team Ahma.
Stampendousin jättikukkaleimasin on hankittu kesälomareissulla Jumbon Sinellistä. Mahtava kauppa! Pieni kompakti, mutta täynnä kaikkea ihanaa ostettavaa. Aiemmin olen lainaillut kukkaleimasimia, joten tämä leimasin tuli kovaan tarpeeseen. Ja näitä on niin mahtava värittää Prismoilla. Magnolian tekstileima on jäänyt kovin vähälle käytölle.
Aion järjestää blogin synttäreiden kunniaksi pienen arvonnan jossain lähitulevaisuudessa. Pysy kuulolla! Kiva kun kävit pällistelemässä. Yritän saada työelämän ja blogin yhdistettyä vähän aktiivisemmin.
Kuullaan!
Satu