sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Vauvanhuuruista

Iltaa, iltaa!

Nyt on hyvä päivä tulla päivittämään vauvakorttia blogiin, sillä siskoni synnytti tänään kolmannen lapsensa! Suloisen tyttölapsen. Tätskä (kuten kaksi aiempaa minua kutsuvat) nukkui autuaana tietämättä mistään mitään ja vasta monta tuntia myöhemmin luki viestin puhelimesta. Ei tuohon tapahtumaan turru, vaikka kyseessä onkin jo kolmas siskon lapsi. Vähä väliä tuijottelen pienokaisen kuvaa puhelimesta ja mietin, kenen näköä "meidän" söpöliinissä onkaan. No omaa tietenkin.

Väri on "väärä", mutta vauvaista kuitenkin. Olen tehnyt jo aiemmin tämän, mutta on jäänyt laittamatta tänne. Paperinauhan askarteluillassa sain lainata tätä Kristan kivaa vauvannuttua.


Yksinkertainen malli. Voisi tehdä varastoon parit samanlaiset. Papereista ei taaskaan hajua. Stanssin valmistajaakaan en uskalla lähteä veikkailemaan. Viisaammat voivat vinkata... ;)

Tällaisia vauvanhuuruisia kuulumisia tällä erää. Kiva kun alkaa olla taas se aika vuodesta, kun kortteilukin heräilee horroksesta. 

Satu

2 kommenttia:

  1. Isosti onnea tätskälle! Kyllä nyt saa olla huuruissa ihan luvan kanssa. =) Kortti on taas aivan mainio, tuo kohokuvioitu tausta on piste iin päälle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Mä luulen, että lähiaikoina syntyy paljon vauvakortteja, ihan vaan uuden tulokkaan innoittamana. Kohokuvioitu tausta onkin itseasiassa valmis paperi, ollut jo vuosia mulla. En ole vaan osannut ennemmin käyttää mihinkään.

    VastaaPoista