keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Synttäripäivä oli ja meni!

Pyhä jysäys!
Blogin synttärit oli ja meni 21.8. Tuo suuri 1-vuotispäivä! Olin tyystin unohtanut suuren merkkipäivän. Muutenkin on ollut vähän hiljaiseloa blogin puolella, töiden alkaminen on antanut muuta ajateltevaa, ja jossei muuta niin väsyä! Nyt alkaa pikku hiljaa tottua taas työn tekoon ja työpaikalla oleminen on alannut tulla tutuksi. Joitain kortteja olen kuitenkin tehnyt tänä aikana.




Tämä kortti meni työparilleni Kaisalle, jolla oli synttärit samoihin aikoihin koulujen alkamisen kanssa. Lisäksi halusin kertoa Kaisalle, miten iloinen olen siitä, että saan toimia Kaisan kanssa ykkösluokan veturina. Vai olisko Kaisa veturi ja minä joku perävaunun peräänkatsoja! =D Oikeen Team Ahma. 

Stampendousin jättikukkaleimasin on hankittu kesälomareissulla Jumbon Sinellistä. Mahtava kauppa! Pieni kompakti, mutta täynnä kaikkea ihanaa ostettavaa. Aiemmin olen lainaillut kukkaleimasimia, joten tämä leimasin tuli kovaan tarpeeseen. Ja näitä on niin mahtava värittää Prismoilla. Magnolian tekstileima on jäänyt kovin vähälle käytölle. 

Aion järjestää blogin synttäreiden kunniaksi pienen arvonnan jossain lähitulevaisuudessa. Pysy kuulolla! Kiva kun kävit pällistelemässä. Yritän saada työelämän ja blogin yhdistettyä vähän aktiivisemmin.
Kuullaan!

Satu

6 kommenttia:

  1. Tämä on kertakaikkisen upea, suurkiitos! On saamisesta lähtien koristanut meidän keittiötä, joka aamu tervehtii mua koko loistossaan. Väritys on jälleen kerran mahtava, ja tykkään kovasti kortin selkeästä, rauhallisesta kokonaisuudesta.

    Niin ja puhumattakaan siitä, miten suuri helpotus ja ilo mulle on, että meidän Team Ahma on täydessä iskussa. Tuntuu, että työ on vähintään puolta helpompaa, kun olet siinä tukena ja turvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita sanoja, näkisitpä punan poskilla, hymyn huulilla ja pään pilvissä.... Kiitos!

      Poista
  2. Selasin sitten vähän näitä muitakin kortteja, tämäKIN on upea - ja tuo väritys todellakin on super! Minä en ole vaan oppinut tuota värittämisen taitoa,,,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Ritva! Kehut lämmittää mieltä. Tuo väritys onkin siitä ärsyttävää, kun siinä ei ole heti hyvä, vaan koko ajan paranee. Oma luonteeni ei malttaisi harjoitella, pitäisi "olla heti hyvä". :D MInullakin vielä paljon oppimista. Minä en esimerkiksi tykkää lainkaan käyttää öljyä, mitä moni käyttää näiden kanssa. Pienin askelin.. :)

      Poista