keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kevättää, kevättää!

Niin tekijää, kuin korttiakin!

Heippa hei! Korttirintamalla on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Kun ei huvita, niin ei huvita. Huvitti tai ei, pyynnöt on toteutettava. Kaverin mumma on innostunut muutaman kerran pyytämään multa kortteja, joita lähettää toisille mummokavereilleen. Ja minä kun olin uskonut kuin kiveen, erään toisen vanhemman ihmisen sanoja siitä, miten "ei monet vanhemmat ihmiset arvosta itsetehtyjä kortteja". En tiedä sitten, onko kyse velvollisuudentunnosta, keinosta saada pojanpojan morsian käymään silloin tällöin vai ihan puhtaasti vaan mummelista, joka arvostaakin itsetehtyjä kortteja. Oli miten oli, mutta kun toive on esitetty ilmoille, minähän kuuliaisesti teen - huvitti tai ei. Itse uskottelen itselleni sinisilmäisesti, että ihanaa kun joku oikeasti arvostaa ja pyytää tekemään kortin. Kyllähän se tilaus kivalta tuntuu, siihen pystynee moni ruudun toisella puolella käsitöitä tekevä yhtyä...

Vaikka pyynnöstä sydän lämpöisenä kuinka olikin, en päässyt korttiin käsiksi taaskaan vasta, kun oli kuuluisa viimetippa. Koko kansakunnan yllätykseksi(tai sitten ihan vaan mun itseni...) tekeminen olikin mielekästä. Väkisin tuonne luolaani askarteluhuoneeseeni kun itseni sain raahattua, meni aika kuin siivillä - aivan kun vanhoina, hyvinä himoaskarteluaikoina. Olen niin kovasti kevätmyönteinen ihminen, että tekisi mieli syyttää kevättä tästä hämmästyttävästä innostuspyrskähdyksestä, mutta hieman varauksella hehkutan iki-ihanaa aurinkomolluskaa ja yli-ihanaa vuodenaikaa, koska olen kuullut, että joitain se voi ärsyttää(?!). No kantani keväästä ja epäilykseni innostuksen syyksi taisi tulla tarpeeksi ilmi. ;)

Kevät pääsi korttiinkin! Pyysin pientä tuuppausta ideatyhjään päähäni kortin aiheesta Tirpuuselta. Tirpuunen ehdotti 70v+70v kortin aiheeksi aiemmin kimppatilauksesta tullutta Stampin' upin ai-van mah-ta-vaa Sheltering tree-puusettiä. Lääh! Kovasti tahtoisin itsekin setin, mutta ilmoitin jo Tirpuuselle olevani vapaaehtoinen setin vakiolainaaja. Setissä on erikseen puunrunko, lehdet puuhun, heiniä, irtokukkia, polkupyörä, harava jne. joista kasataan oma kokonaisuus. Kuinkas muutenkaan, kuin keväistä näin kevääseen!



Muutamasta muusta vaihtoehdosta mumma valitsi tämän, joten tähän liimattiin vielä vasempaan yläkulmaan stanssatut, keltaiset numerot 140. Keltainen yhdistyi kivasti leskenlehtiin. Aikomukseni oli sipaista vähän sinistä taivaalle ja vihreää nurmelle, mutta chalkseja ei löytynyt niin mistään! Tämä on nyt sitten tällainen simppeli malli. Ei taida kuvasta näkyä, mutta viimeisessä kerroksessa puun lehtiä on väritöntä, kimalle-embossausjauhetta.

Pari muutakin puukokeilua tuli tehtyä samalla setillä. Yllättävän hankalaa on saada silmää miellyttävä leimauskokonaisuus. No treenaillaan! Tirpuuselle iso kiitos välinelainoista taas!

Turhan hiljaista on blogin siellä päässä. Jos lueskelet blogia, olis kiva jos jättäisit puumerkin kommenttiboxiin. Enkä nyt sitten puhu mistään kortinylistyspuheista. Sitä ei tarvitse tehdä - välttämättä ;). Ei vaan, mua ilahduttais ihan kaikki olemassaoloilmoitukset, ihan vaikka tyyliin "Kävin täällä, luin tekstin." Toivottavasti blogi ja lukijatkin heräis KEVÄÄÄN myötä. Trallalaaa!

Hyvää alkavaa kevättä!
Satska

Ainiin, vaihdan fonttia, tuo on rasittavaa! Toivottavasti ei vaikuta lueskeluintoon - muuta kuin positiivisesti.

11 kommenttia:

  1. Ihan vaan pikakommentti: kyllä tuli UPEA kevätmaisema tästä! Nuo leskenlehdet... ja värit... ja puiden asettelu... voi että mä tykkään!! Kannatti kuule tehdä kokeiluja, tässä silmä lepää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Pitää myöntää, että vaikka chalkseja olisinkin kovasti halunnut lisätä, oon lopulta itsekin aika tyytyväinen. :)

      Poista
  2. Nätti keväinen kortti!
    Monesti käy itselle samoin, että viime tipassa, pakon edessä löytyy yllättäen kadoksissa ollut innostus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Joo, eikös joku viisas ole joskus sanonutkin, että monta asiaa jäisi tekemättä ellei viimetippaa olisi olemassa. ;)

      Poista
  3. Kaunis, silmiä hivelevä kokonaisuus �� Minä muuten olen täällä useastikin käynyt kurkkimassa uusia ihanuuksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi päivä pelastettu! Salalukija paljastuu ;) Tosi jees kun käyt salaa kurkkimassa. Kiva kun jätit kommentin!

      Poista
  4. Ehanan keväinen ja si- vihreä kortti! Puut on tehty hienosti ja saatu todella aidon näköisiksi! Ja tuota nurmikkoa tekis melkeen mieli leikata :) jos nyt ei kuitenkaan... jos korttien teko ei huvita, leikkaa nurmikko kynsisaksilla :) kyllä kortit taas kiinnostaa! Käkikellojen puolesta! Tykkään tästä kortista PALJON!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanattomaksi taas vetää Poron ilotulituskommenttien äärellä. Jotain kiitoksen tapaista tarttis vissiin sanoa, kun kommentit saa naaman niin hymyyn. Pitääpä muistaa tuo nurmikonleikkuuvinkki kesällä, jos aika käy pitkäksi...

      Poista
  5. Jos et jaksa leikata, voit myös järsiä ;) tosin omasta mielestäni jäkälä on parempaa, mutta makunsa kullakin :D muista silloin minua, kun ruoho yököttää sinua!

    VastaaPoista
  6. Öh, siis tota noin... näin sitä poro muuttuu tirpuuseksi käden käänteessä yhdellä klikkauksella... =)

    VastaaPoista